Ehdokkaaksi asetettava henkilö on saavuttanut elämässään jotain merkittävää. Valintakriteereinä ovat mm. miten ehdokas toteuttaa JCI Creedin kohtaa "ihmiskunnan palveleminen on elämän parasta työtä", miten ehdokkaan saavutukset palvelevat yhteiskuntaa, kansakuntaa ja maailmaa ja miten ehdokkaan persoonallisuus ja toiminta innostaa muita.
Ehdokkaan mahdollisia ansioitumisalueita ovat: 1. Liike-elämä ja talous, 2. Politiikka, lainsäädäntö ja hallinto, 3. Akateeminen maailma, 4. Kulttuuri, 5. Etiikka ja uskonto, 6. Maailmanrauhan edistäminen, 7. Humanitäärinen ja vapaaehtoistoiminta, 8. Tiede ja teknologia, 9. Henkilökohtainen kasvu, 10. Lääketiede.Henkilön toiminnassa
arvostetaan: Ammattimaisuutta, avoimuutta, tehokkuutta, tuotteistettua toimintaa, itsenäistä vastuunottoa omasta kehityksestä, sekä rohkeutta lähteä omalle tielle.
Vuosittain palkitaan kolme Suomen nuorta menestyjää Vuoden Nuoret Menestyjät -gaalassa Suomen Nuorkauppakamareiden vuosikokouksessa huhtikuussa. Voittajahakemukset lähtevät edelleen
kansainväliseen TOYP-kilpailuun syksyn Junior Chamber International (JCI) maailmankokoukseen.
Kilpailu on toteutettu Suomessa vuodesta 1990 asti eli tuleva vuosi 2010 on kilpailun 21. vuosi. Kaksitoista kertaa Suomi on saanut mainetta myös kansainvälisesti: viimeisin Suomen TOYP of the World voittaja on Marko 'Signmark' Vuoriheimo, joka palkittiin JCI:n maailmankokouksessa Tunisiassa 17.11.2009.
Vuoden 2009 TOYP voittajia Suomessa olivat Marko 'Signmark' Vuorenheimo (kulttuuri) - Artisti,
Kategoria: Kulttuuri, Ehdottaja: Saija Lintula, Keurusseudun Nuorkauppakamari ry - JCI palkittu, Hannes Lohi (lääketiede) - Tutkimusryhmän johtaja / Professori, Helsingin yliopisto, Kategoria: Lääketiede, Ehdottaja: Mira Piispa, Vihdin Nuorkauppakamari ry sekä Sofi Oksanen (kulttuuri) - Kirjailija, Ehdottajat: Mira Kariola ja Jussi Vesala, Keskuspuiston Nuorkauppakamari ry