Mäntsälän kamari valtasi Tamron
Mäntsälän nuorkauppakamarin pieni, mutta sitäkin arvokkaampi iskuryhmä osallistui Keski-Uudenmaan kamarien
järjestämälle yritysvierailulle lääketukkuri Tamroon Vantaalle. Saapuessamme räntäsateen keskeltä Tamron toimitiloihin meidät otettiin pienen ovien kolistelun jälkeen ystävällisesti vastaan. Punaista mattoa ja torvisoittokuntaa ei ollut vastassa, mutta toivuimme nopeasti tästä pettymyksestä.
Isäntämme, senaattori ja Tamron toimitusjohtaja Juha Koponen, saapui pian paikalle. Lähdimme hänen ja Vantaan varaston varastopäällikön Timo Lehtimäen johdolla kiertelemään yrityksen tiloissa. Toimitusjohtaja Koponen on pitkäaikaisia kamarilaisia, joten tässä taas nähdään jälleen kerran mihin johtaa ansiokas ja uuttera työskentely nuorkauppakamarissa: menestykseen.
Heti kierroksen alussa pystyimme yhdessä toteamaan, ettemme olleet koko tähän astisen elämämme aikana nähneet vastaavaa määrää lääkkeitä. Kapeilla, juuri ja juuri Roclan (trukki) mentävillä käytävillä palloillessamme mieleeni hiipi väkisinkin ajatus, että toivottavasti henkilökunta Tamrolla on luotettavaa. Erilaisia pillereitä ja tabletteja kun ainakin on tarjolla. Toimitusjohtaja Koponen, joka ilmeisesti omaa myös ajatustenlukijan kykyjä, totesikin samalla hetkellä Tamron henkilökunnan olevan nykyajan mittapuulla erittäin pitkäaikaista ja luotettavaa. Työsuhteet ovat jopa parin vuosikymmenen mittaisia. Huumaavat aineet ovat erillisessä varastossa, jossa kukaan luotettavakaan työntekijä, nuorkauppakamarilaisista puhumattakaan, ei pääse yksin käymään. Kaikki työntekijät ovat Tamron palkkalistoilla, vuokratyövoimaa ei käytetä. Kierroksen edetessä meille selvisi myös syy valtaviin lääkevarastoihin. Vantaa on Tamron keskusvarasto, josta lähtevät lääkkeet Oulun ja Tampereen jakelukeskuksiin.
Tampereella ovat muuten Tamron eli Tampereen Rohdoksen syntysijat. Yhtiön perusti neljä apteekkaria vuonna 1895. Pörssiin yhtiö listautui 1950-luvulla, josta saksalaisomistuksessa oleva Phoenix Pharmahandel osti sen ulos muutama vuosi sitten. Nykyään Tamron Suomen osan liikevaihto on noin miljardi euroa ja työntekijöitä on reilut 300. Tamro on Suomen johtava lääketukkuri. Sen osuus Suomen markkinoilla on noin 60%, Oriolan jäädessä 40%:iin. Kuten monessa muussakin bisneksessä, lääketukkutoiminnankin kasvu on nopeampaa Venäjällä ja Baltian maissa kuin Suomessa. Kasvua Tamro kuitenkin tuntuu tavoittelevan myös Pohjoismaista, koska juuri tätä kirjoittaessani oli teksti-tv:llä uutinen Tamron aikeista ostaa Ruotsista apteekkeja.
Suuren vaikutuksen tehneen varastokierroksen jälkeen siirryimme suut auki ja sanattomina ihmetyksestä Tamron toimistorakennuksen puolelle. Lyhyen toimistokierroksen jälkeen pääsimme yhtiön kaikkein pyhimpään eli firman edustustiloihin. Tarjolla oli monenlaista herkkua nälkäiseen vatsaan. Kansallinen yritysyhteistyökumppani Tamro piti tosiaankin meistä nälkäisistä ja aliravituista Keski-Uudenmaan kamarilaisista hyvän huolen loppuun asti. Jutustelu soljui varsin mukavissa merkeissä eikä isännällämmekään, toimitusjohtaja Koposella, ollut kiirettä mihinkään. Ehdimme käymään läpi niin lääketukkureiden ongelmat kuin tulevaisuuden mahdollisuudetkin. Kilpailevan, pörssiin listatun, yhtiön kovasti kesästä kohonneelle osakekurssillekin tuli toimitusjohtajalta varman tuntuiset selitykset.
Ainoa harmi oli vain se, että olimme matkassa keskellä viikkoa. Niinpä ilta päättyi mielestäni turhankin nopeasti. Kiittelimme isäntäämme vuolaasti, painuimme ulos räntäsateeseen ja suuntasimme takaisin kohti tuhansien toiveiden ja liki yhtä monien liikennevalojen Mäntsälää.
Antti Antikainen
______________________________________________________________________________________________
Mäntsälän Palveluhakemisto 2007 on ilmestynyt
Mäntsälän Nuorkauppakamarin luotsaama projekti Mäntsälän Palveluhakemisto on ilmestynyt. Palveluhakemisto jaetaan jokaiseen kotitalouteen ja sen painomäärä on tänä vuonna 9100. Ilmoittajia hakemistossa on kaikkiaan 250.
Hakemiston tarkoituksena on toimia jokaisen kodin ja yrityksen apuvälineenä. Hakemistosta löytyy tietoa paikallisista yrityksistä ja heidän tarjoamistaan palveluista, julkisten palveluiden yhteystiedot, vierailukohteet, nähtävyydet ja tapahtumat, yhdistyshakemisto, paikallinen puhelinluettelo, kirjastoauton ja linja-auton aikataulut sekä uutuutena juna-aikataulut. Hakemistosta löytyy myös osoitekartat ja tieluettelot.
Palveluhakemisto on Mäntsälän Nuorkauppakamarin yhteiskunnallisista projekteista näkyvin ja merkittävin. Yhteistyötä tehtiin tänäkin vuonna Mäntsälän Yrityskehityksen kanssa. Yrityskehitys ylläpitää rekisteriä, joka sisältää Mäntsäläläisten yritysten tiedot. Tätä rekisteriä hyödynnettiin Palveluhakemistossa.
Hakemiston sisältämiä tietoja päivitetään vuoden aikana kolmessa eri osoitteessa: yritykset voivat ilmoittaa muuttuneet tiedot Mäntsälän Yrityskehitykseen, yhdistysluetteloa päivittää Eeva Jokiperä Mäntsälän kunnan kirjastosta ja yksityistä puhelinluetteloa ylläpitää Mäntsälän Nuorkauppakamari. Tietojen päivityksistä vastaavat henkilöt, yhdistykset ja yritykset itse. Vuoden 2007 Palveluhakemistossa olevat luettelot on päivitetty 20.2.2007. Tämän päivämäärän jälkeen tulleet muutokset huomioidaan vuoden 2008 Palveluhakemistoon.
PÄIVITYSOSOITTEET:
YRITYKSET: sanna.haakana@mantsala.fi, www.mantsalanyrityskehitys.fi
YHDISTYKSET: eeva.jokipera@mantsala.fi, www.mantsala.fi
YKSITYISET: mantsalanpalveluhakemisto@jcmantsala.com, www.jcmantsala.com